Näytetään tekstit, joissa on tunniste kutominen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kutominen. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. lokakuuta 2015

Sukkia, taas....

En ymmärrä miten tähän sukkien neulomiseen ei ikinä kyllästy. Nämä kun sain valmiiksi niin ajattelin, että en hetkeen tee uusia....mutta nyt on kuitenkin työn alla taas kahdet. Toiset toki menee lahjaksi.

Nämä värikkäät raitasukat on jotenkin niin mun mieleen. Näihin käytin taas Fluormanian jämät ja uuten Steppiä limen värisenä. Nähtäväksi jää raaskinko antaa ne lahjaksi vai en.


keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Hyvän tekemistä

Kaikkeen tulee aina lähdettyä mukaan.
Nyt kudotaan sukkia vanhuksille.

Lisätietoja löytyy blogista Sukkia vanhuksille.
Facebookista löytyy myös ryhmä Sukkia Vanhainkoteihin ja Palvelutaloihin.

Itse on olen yrittänyt käyttää näihin jämälankoja, neljä ensimmäistä paria nyt valmiina.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Aivot kuntoon neulomalla

Löysin eilen mielenkiintoisen artikkeli siitä, miten käsityöt ovat erinomaista aivojumppaa. 

Tässä tiivistettynä

1. Laita musiikki soimaan ja neulo.
Aivot saavat sopivassa suhteessa rentoutusta ja aktivointia.

2. Neulo stressaavan päivän jälkeen.
Syke laskee. Hyvä keino rauhoittua ennen nukkumaan menoa.

3. Kuuntele vierasta kieltä ja neulo.
Tieto soljuu paremmin aivoihin, kun mieli on avoin ja olo rento.
Parantaa uuden oppimista.

Ehkä tuo neule pitää kuitenkin olla jotain tosi yksinkertaista, että sitä voi tehdä keskittymättä neulomiseen ja voi keskittyä vaikkapa siihen vieraaseen kieleen.

Ajattelin kokeilla ja aloitin Olga sukan neulomisen ja ruotsin preppaus CD on odottanut aloittamista jo useamman viikon, joten jos vaikka nyt sitte.