tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kämmekkätä

Nää on kivat, voisin tehdä useammatkin nyt kun näillä jo tarkenee.
Langan nimeä en muista, mutta sen verran muistan, että se on käsinvärjättyä ja vaati aika kauan liottamista, että lakkasi päästämästä väriä. 
Kaunis lanka.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Kukkivat puut







Kesäkassi on mutta missä kesä?

Kai se kesäkin sieltä tulee, kassi kuitenkin valmistui. 
Ohjeen löytyy Dropsin sivuilta, mutta piti sitä muokata hiukan kun en tykännyt niistä kukkaisista mistä se oli virkattu vaan muutin ne afrikkalaisiksi. Ja lanka taas se Schachenmayr Catania.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Aivot kuntoon neulomalla

Löysin eilen mielenkiintoisen artikkeli siitä, miten käsityöt ovat erinomaista aivojumppaa. 

Tässä tiivistettynä

1. Laita musiikki soimaan ja neulo.
Aivot saavat sopivassa suhteessa rentoutusta ja aktivointia.

2. Neulo stressaavan päivän jälkeen.
Syke laskee. Hyvä keino rauhoittua ennen nukkumaan menoa.

3. Kuuntele vierasta kieltä ja neulo.
Tieto soljuu paremmin aivoihin, kun mieli on avoin ja olo rento.
Parantaa uuden oppimista.

Ehkä tuo neule pitää kuitenkin olla jotain tosi yksinkertaista, että sitä voi tehdä keskittymättä neulomiseen ja voi keskittyä vaikkapa siihen vieraaseen kieleen.

Ajattelin kokeilla ja aloitin Olga sukan neulomisen ja ruotsin preppaus CD on odottanut aloittamista jo useamman viikon, joten jos vaikka nyt sitte.